Mistä perhekonstellaatiossa on kyse?

Pohdin tässä kirjoituksessa mikä konstellaatiossa on vaikuttavaa ja miksi. Käytän vertailukohtana psykoterapiaa, erityisesti psykoanalyysia ja sen myötä kehittynyttä ymmärrystä.

Riittääkö konstellaatio?

Välillä esille nousee kysymys, että riittääkö konstellaatio terapiamenetelmänä. Riittääkö parin tunnin mittainen työskentely ratkaisemaan ihmisen ongelmat? Tai mikä määrä konstellaatioita riittäisi?

Sain jokin aika sitten puhelun iäkkäältä ihmiseltä, jonka kanssa olin ollut yhteydessä muutama kuukausi aiemmin. Hän kertoi, että se aiempi puhelu, jossa spontaanisti teimme konstellaation, synnytti sovinnon hänen jo kauan aikaa sitten kuolleen isänsä kanssa. Hän kertoi, että oli käynyt vuosikausia terapiassa, eikä koskaan päässyt asioissaan juurikaan eteenpäin.

Samanlaisen tarinan olen kuullut useasti. Ihmiset ovat käyneet vuosia terapiassa, ja ovat siitä hyötyneet enemmän tai vähemmän – ja sitten yksi konstellaatio vie heidät siihen kipupisteeseen, jota he ovat kiertäneet kaiken aikaa. Ja se asia ratkeaa.

Sain luettavakseni valmistuvan gradututkielman, jossa vedetään yhteen perhekonstellaatiosta tehtyjä tutkimuksia ja myös haastatellaan konstellaatioita kokeneita ihmisiä. Johtopäätös näistä on melko selkeä: konstellaatio voi tuoda merkittävän muutoksen. Se voi lievittää ahdistusta ja tuoda ratkaisun kokemuksen tavalla, joka on terapiakontekstissa harvinaista, jopa ainutlaatuista.

Koulutuksissani on useita psykoterapeutteja, psykologeja ja psykoanalyytikkoja. Tietysti tavallisten ihmisen rinnalla. Ja he kaikki kokevat saavansa tästä työskentelystä sellaista, mitä ovat etsineet.

En ihmettele tätä. Mutta ymmärtääksemme enemmän miksi, ja vastataksemme kysymykseen riittääkö konstellaatio terapiamuotona, meidän on puhuttava siitä, mikä konstellaatiossa on vaikuttavaa ja miksi.

Verrataan psykoanalyysiin

Menetelmä on siis itsessään vaikuttava kokemus, mutta tärkeintä, minun käsitykseni mukaan, on sen kautta tuleva ymmärrys. Tuo ymmärrys on se, mikä parantaa. Mielestäni voisi olla mahdollista tuottaa tuota ymmärrystä ilman konstellaatioita, vaikka vaikeaa se olisi, koska konstellaatio näyttää niin konkreettisesti ne alitajuiset syyt, joista kokemuksemme nousevat, ja ne yhteydet, jotka meissä alitajuisesti vaikuttavat.

Psykoanalyysiin liittyvä tietämys voi auttaa meitä ymmärtämään mitä konstellaatiossa tapahtuu. Psykoanalyysiterapia koskettelee mielen syviä rakenteita. Yli vuosisataisen tutkimuksen ja työskentelyn seurauksena ymmärryksemme ihmisen mielestä on lisääntynyt valtavasti. Tiedämme, että on alitajunta, jossa ne isot kysymykset ovat. Voisi jopa todeta, että Freudin merkittävin oivallus oli, että meillä on alitajunta – että emme ole tietoisia kaikista meissä vaikuttavista impulsseista.

Psykoanalyysissa terapeutti auttaa asiakasta ymmärtämään alitajuisia impulssejaan. Asiakas väistämättä heijastaa vanhempisuhteitaan terapeuttiin (puhutaan transferenssisuhteesta), ja kun terapeutti tätä sanoittaa, asiakas alkaa ymmärtää paremmin itseään, ja pikkuhiljaa alkaa vapautua, tai ainakin tunnistaa paremmin, sisäisen maailmansa heijastamista muiden ihmisten päälle.

Tämä kestää usein vuosia. Mielen syvien rakenteiden muuttuminen on hidasta. Näiden rakenteiden tutkimiseen tarvitaan turvallisuutta, ja jo turvallisuuden rakentaminen vie aikaa. Kun asiakas alkaa ymmärtää, että siinä hänen edessään oleva terapeutti onkin vain ihminen, aidosti toinen ihminen, eikä hänen vanhempansa, hänen terapiansa alkaa olla valmis. (Ja kenelle tahansa meistä on helppo sanoa, että edessäni oleva ihminen ei ole vanhempani, mutta tosiasiallisesti aivomme syvät osat heijastavat vanhempiimme liittyviä odotuksia ja toiveita edessämme oleviin ihmisiin, kuten puolisoihimme, kollegoihimme, terapeutteihin ja lapsiimmekin).

Näin siis ihmisen mieli toimii.

Kun ymmärrämme tämän, voimme paremmin ymmärtää mitä konstellaatiossa tapahtuu.

Konstellaatiossa kohdataan suoraan

Konstellaatiomenetelmässä asiakas pääsee kohtaamaan vanhempansa suoraan – tai ei suoraan oikeaa vanhempaansa, vaan vanhempansa hahmon. Vanhemman hahmon kohtaaminen mahdollistaa sellaisen työskentelyn, joka ei olisi mahdollista oikean vanhemman kanssa.

Psykoanalyysissa vanhempisuhteen käsittely tapahtuu transferenssisuhteen kautta, eli terapeuttiin heijastamisen kautta (heijastamista tapahtuu kaikkialla, mutta tietoisen terapeutin kanssa sitä voidaan tutkia). Sen sijaan perhekonstellaatiossa tuo vanhempisuhde laitetaan suoraan näkyville ja sitä tutkitaan suoraan – ilman terapeuttiin transferoitua suhdetta.

Näin tuo suhde on mahdollista laittaa esille käytännössä heti, ilman pitkään kestävää luottamuksen rakentamista, sillä käytännössä emme voi olla laittamatta sitä esille, kun asetumme vanhempihahmoamme vastapäätä.

Konstellaatiossa tämä usein tehdään vielä siten, että asiakas katsoo vierestä, kun joku edustaa häntä ja joku toinen edustaa hänen vanhempaansa. Edustajat alkavat välittömästi kokea emootioita ja fyysisiä tuntemuksia, jotka kuvastavat sitä, mitä heidän edustamissaan ihmisissä tapahtuu. Ei hetkittäisiä tuntemuksia, vaan niitä syviä virtoja, jotka ohjaavat heitä heidän elämässään.

Voiko menetelmään luottaa?

Tämä on tietenkin se haasteellinen kohta, että voimmeko luottaa tähän menetelmään ja edustajissa nouseviin tuntemuksiin. Kun olen kokenut tuhansia konstellaatioita, niin minun kokemukseni on yksiselitteisesti, että voimme luottaa. Konstellaation asiakkaat lähes poikkeuksetta raportoivat, että edustajat kuvastavat hämmästyttävällä tavoilla sitä, mikä on oleellista heidän edustamissaan ihmisissä. Ja toisin kuin psykodraamassa, konstellaatiossa ei etukäteen näytetä tai kerrota näistä edustettavista ihmisistä, vaan kokemus syntyy sillä hetkellä ja usein ilman ennakkotietoa siitä, millainen ihminen oikeasti on.

Olen itsekin tutkinut tätä ilmiötä organisaatiokontekstissa, ja tutkimukseni tulos on myös yksiselitteinen: konstellaatio nostaa aidosti esille tutkittavan systeemin dynamiikkoja ja emotionaalisia kokemuksia. Tätä selvitin tekemällä konstellaatioita edustajien kanssa, jotka eivät saaneet mitään tietoa organisaatiosta eikä edustamistaan henkilöistä. Asiakas, eli usein organisaation johtaja, asetteli edustajat seisomaan suhteessa toisiinsa siten kuin intuitiivisesti koki heidät suhteessa toisiinsa, kertomatta sen enempää organisaationsa ihmisistä ja ryhmistä.

Usein jo konstellaation aikana asiakas totesi, että konstellaatio hämmästyttää tarkkuudellaan – että siinä nousee esille asioita, joita edustajat tai edes minä konstellaation ohjaajana emme mitenkään olisi voinut tietää. Jälkeenpäin haastattelemalla ja organisaatioita havainnoimalla olen saanut varmistuksen siitä, että konstellaatiossa esille nousevat kokemukset vastaavat todellisuutta riittävässä määrin – siis siinä määrin, että voidaan puhua voimakkaasta korrelaatiosta, ei sattumanvaraisista kokemuksista tai edustajien omista käsittelemättömistä kysymyksistä.

Konstellaatiossa terapeutti sivullinen?

Psykoanalyysissa pitkän ajan kuluessa asiakas purkaa terapeutin kanssa usein terapeuttiin heijastamiaan odotuksia ja kaipuita, ja siten alkaa ymmärtää enemmän mielensä rakenteen toiminnasta, ja alkaa rakentaa aidosti omaa itseään tavalla, joka ei enää perustu alitajuisiin käsittelemättömiin odotuksiin suhteessa omiin vanhempiin.

Konstellaatiossa tämä siis tulee heti kerralla näkyväksi. Terapeutti onkin konstellaatiossa vain sivullinen, joka luo turvallisuutta ja ammattitaidollaan ohjaa prosessia eteenpäin, mutta ensisijaista ei enää olekaan terapeuttiin heijastettava transferenssi, vaan se, mitä konstellaatiossa tapahtuu. Mitä siis asiakkaan elämän ihmisten väleillä – ja hänessä suhteessa näihin – tapahtuu.

Tämän lisäksi konstellaatiossa tapahtuu jotain, mihin on vaikea päästä kiinni vaikkapa perinteisessä psykoterapiassa, oli se sitten psykoanalyysiin perustavaa tai kognitiivista psykoterapiaa.

Tämä selviää ehkä parhaiten esimerkin avulla.

Esimerkkikonstellaatio

Ihminen tulee työstämään häpeäänsä. Hän kertoo vaikeasta äitisuhteestaan.

Konstellaatiossa lähdemme liikkeelle ottamalla edustajan ihmiselle itselleen, isälleen ja äidilleen. Ja näemme, että äidin on vaikea olla. Äidin edustaja kertoo kylmyydestä, etäisyyden tunteesta. Tämän katsominen koskettaa asiakasta. Hän tunnistaa niin itsensä edustajassa kuin äidissään emootioita, jotka tuntuvat vastaavan sitä, mitä hän on elämässään kokenut.

Kysymme, mitä äidille on tapahtunut. Asiakas kertoo, että hänen äidillään oli vaikea lapsuus, hän oli lastenkodissa.

Ohjaaja ymmärtää, että siinä on äidin syy kylmyyteen. Konstellaatioon otetaan äidin taakse uusi hahmo, joka edustaa hänen äitiään. Äidin edustaja jäykistyy heti. Asiakas kertoo, että äidin äiti kuoli synnytyksessä, ja isä ei kyennyt pitämään lapsesta huolta, joten lapsi laitettiin lastenkotiin.

Äidinäidin edustaja kokee surua ja syyllisyyttä. Ohjaaja pyytää äidin edustajaa kääntymään katsomaan äitiänsä. Se liikuttaa häntä kovasti (tässä vaiheessa on jo poistunut epäilys siitä, että edustajan kokemat tunteet olisivat keinotekoisia – suru on aito).

Ohjaaja pyytää sanomaan lapselleen: ”Olen äitisi ja sinä lapseni. Kuolin, kun synnyit. Olen pahoillani, että jäit yksin.”

Niin äidin edustaja kuin asiakas, joka katsoo konstellaatiota, ovat hyvin liikuttuneita.

Äidinäidin edustaja sanoo: ”Mutta olen onnellinen siitä, että sinä selvisit.”

Silloin äidin edustaja sanoo spontaanisti: ”En olisi halunnut jäädä yksin, olisin halunnut mennä sinun kanssasi.”

Ohjaaja pyytää häntä katsomaan äitiään ja sanomaan: ”Rakas äiti, kuolit kun synnyin. Olen kaivannut sinua kovasti. Olen etsinyt sinua kaikkialta.”

Kun äidin edustaja on sen sanonut, hän kertoo, että hänen olonsa hieman rauhoittuu. Asian ääneen sanominen helpottaa, mutta vielä on suuri suru ja kaipuu.

Ohjaaja pyytää äidinäidin edustajaa sanomaan: ”Olen pahoillani, että jäit yksin. Olisin halunnut olla kanssasi. Mutta nyt olen tässä ja katson sinua. Ja näen sinut.”

Se koskettaa äidin edustajaa. Hän sanoo, että hänen on vaikea uskoa sitä, että äiti on siinä. Tämä on niin uusi tilanne. Aiemmin oli vain aukko, ja nyt äiti on siinä.

Äidinäidin edustaja sanoo, että hän kokee syvää rakkautta lastaan kohtaan.

Ohjaaja sanoo äidin edustajalle, että hän voi mennä äitinsä luokse, jos haluaa. Äidin edustaja ottaa varovaisen askeleen äitiänsä kohti. Äidinäidin edustajan hymy rohkaisee häntä, ja hän ottaa askeleen äitinsä syliin. Purkautuu syvä itku.

Hetken päästä äidin edustajan hengitys rauhoittuu. Hän pitää silmiään kiinni ja sanoo, että haluaisi jäädä tähän, tuntuu niin hyvältä.

Ohjaaja toteaa, että tätä on odotettu vuosikymmeniä. Tätä äiti ja hänen äitinsä ovat sielussaan kaivanneet.

Sitten äidin edustaja sanoo, että hän hieman havahtuu tajuamaan, että hänen takanaan on hänen lapsensa. Häneen tulee huoli lapsestaan.

Ohjaaja sanoo, että äidin edustaja voi ottaa pienen askeleen äidistään ja katsoa äitiänsä ja sanoa: ”Äiti, minä selvisin. Kiitos elämästä. Sinä annoit riittävästi. Ja nyt minä olen antanut elämän lahjaa eteenpäin, minullakin on lapsi.”

Äidinäidin edustaja hymyilee ja katsoo lastaan ja hänen takanaan olevaa lapsenlastaan.

Ohjaaja kehottaa äidin edustajaa kääntymään, pitämään äitinsä aivan takanaan.

On kuin äidin edustajassa ja hänen takanaan hänen äidissään olisi uudenlainen loisto. Lämpöä.

Äidin edustaja sanoo, että hän näkee kuin ensimmäistä kertaa lapsensa. Ohjaaja sanoo, että se on ymmärrettävää, sillä aiemmin hän ei kyennyt lastaan näkemään.

Ohjaaja kysyy asiakkaalta, jos hän haluaa tulla omalle paikalleen. Asiakkaan edustaja poistuu ja asiakas menee äitinsä edustajan eteen. Hän on hyvin liikuttunut.

Ohjaaja pyytää äidin edustajaa katsomaan lastaan ja sanomaan: ”Olen äitisi ja sinä olet lapseni. Menetin oman äitini syntyessäni, ja olen etsinyt häntä. Se on painanut minua. Mutta se ei liity sinuun, sinä olet vain lapsi, ja olet viaton, ja olen pahoillani, etten kyennyt olemaan sinulle läsnä.”

Asiakas sanoo, että hän kuulee, mutta hänen on vaikea uskoa. Sanat kuitenkin liikuttavat häntä.

Ohjaaja pyytää asiakasta sanomaan äidilleen: ”Rakas äiti, tämä on minulle niin uutta.”

Sitten ohjaaja pyytää äidin edustajaa sanomaan: ”Mutta nyt olen tässä, ja katson sinua. Ja näen sinut. Ja jos haluat, voit tulla luokseni.”

Hetken epäröityään asiakas menee äitinsä luokse, ja purkautuu syvä itku. Kun hengitys rauhoittuu, asiakas huokaa: ”Minulla on äiti.”

Esimerkin pohdinta

Tämä lyhyt, monista konstellaatioista konstruoitu esimerkki kuvaa mitä konstellaatiossa saattaa tapahtua. Asiakas siis työsti suoraan suhdettaan vanhempaansa, mutta merkittävää oli, että hän sai kokemuksellisesti nähdä äitinsä taustan vaikutuksen. Hän sai nähdä äitinsä kaipuun omaa äitiään kohtaan.

Tämä herätti hänessä myötätuntoa. Myötätunto jo itsessään vaikuttaa muuttavasti hänen äitisuhteeseensa. Myötätunto ei kuitenkaan usein pelkästään riitä, ja joskus herää ajatus, että pitääkö asiakkaan ymmärtää vanhempaansa, kun itse on jäänyt niin paljosta paitsi.

Tässä tulee alussa mainitsemani ymmärryksen merkitys. Alun perin asiakkaan näkökulma on ollut oma elämänsä ja siihen kuuluvat tunteet. Nyt hän näkee elämänsä kokemukset osana isompaa tarinaa, ja miten hänen tunteensa juuret ovat hänen vanhemmissaan ja vieläkin kaukaisemmissa ihmisissä.

Tämä ymmärrys asettaa asiakkaan elämän uuteen perspektiiviin. Hän alkaa tunnistaa, miten kantaa myös tunteita, jotka tulevat aiemmilta sukupolvilta. Itse asiassa usein vaikeimmat tunteet ovat juuri sellaisia.

Kun asiakas alkaa kokea myötätuntoa näitä aiemman sukupolven ihmisiä kohtaan, hän alkaa tuntea myös myötätuntoa itseään kohtaan. Hän ymmärtää miten jokainen on tehnyt parhaansa – ja kärsinyt siitä, ettei kyennyt tekemään paremmin. Hänen äitinsä olisi mielellään ollut parempi äiti, jos olisi kyennyt.

Verrattuna perinteiseen psykoterapiaan saamme tässä paljon laajemman perspektiivin. Henkilökohtaiset – tai omaan vanhempaan liittyvät – tunteet näkyvätkin jatkumoina vieläkin kaukaisemmista vaikeista kokemuksista. Esimerkin konstellaatiossa aivan keskeistä oli, että siinä asiakkaan vanhempi pääsi oman äitinsä syliin. Sen seurauksena asiakkaan kuva omasta äidistään muuttui.

Nimittäin lapsi aistii vanhempansa kaipuun ja tuskan. Sen seurauksena lapsi yrittää auttaa vanhempaansa – ja se usein johtaa samalla siihen, että lapsi on vihainen vanhemmalleen, koska jää itse paitsi siitä mitä tarvitsisi.

Mutta kun konstellaatiossa oma äiti saikin sen mitä kaipasi, eli pääsi äitinsä syliin, lapsen elämässä tapahtuu merkittävä muutos. Hänen ei tarvitsekaan enää yrittää pelastaa äitiänsä. Monelle tämä oivallus on todella käänteentekevä ja heijastuu käytännössä kaikkiin hänen ihmissuhteisiinsa.

Tämä ei siis ole älyllinen oivallus, vaan kokemuksellinen uudenlainen turvallisuus. Se jää elämään ja kehittymään asiakkaaseen.

Mikä on konstellaation tavoite?

Mutta riittääkö tämä? Eli palataan kirjoituksen alun kysymykseen. Riittääkö tämä terapiana?

Se on hyvä ja mielenkiintoinen kysymys.

Kokemukseni ja ymmärrykseni on, että tällaisella konstellaatiotyöskentelyllä ihmisten elämät muuttuvat. Mutta ymmärryksen kypsyminen vie aikansa. Usein yksi konstellaatio kääntää elämäntarinan ihan uuteen asentoon, mutta todella sisäistää, integroida, nämä oivallukset, voi viedä aikaa.

Kuten alussa kirjoitin, voisi olla mahdollista saada nämä oivallukset ilman konstellaatioita. Perhekonstellaation kehittäjä, Bert Hellinger, ilmaisi asian näin: kun hyväksyt vanhempasi sellaisina kuin he ovat, työsi on tehty.

Se muuten taitaa olla myös psykoanalyysin tavoite.