Johdanto perhekonstellaatioon 11.2.2023.

Tutustu menetelmään Suomen kokeneimpiin kuuluvan ohjaajan kanssa.

Perhekonstellaatio on kokemuksellinen terapiamuoto ylisukupolvisten taakkasiirtymien työstämiseksi ja tämän hetken ihmissuhteiden kehittämiseksi. Tule tutustumaan menetelmään Suomen kokeneimpiin kuuluvan ohjaajan kanssa.

Konstellaatiolla voimme tehdä näkyväksi elämässämme vaikuttavia näkymättömiä dynamiikoita, kuten lojaalisuuksia (joista emme itsekään ole tietoisia), jotka vaikuttavat elämänvalintoihimme, ihmissuhteisiimme ja tunteisiimme.

Päivän aikana saat kuulla perhekonstellaation toiminnan periaatteista, erilaisista tavoista tehdä sitä ja myös konstellaatiotutkimusten tuloksista, jotka kertovat menetelmän tuottavan merkittäviä mielenterveydellisiä hyötyjä.  

Teemme myös aivan oikeita konstellaatioita eli saat omakohtaista kokemusta menetelmästä. Tämä on tärkeätä, koska menetelmää – tai paremmin sanottuna perhesysteemien dynamiikkoja – ei voi ymmärtää pelkästään lukemalla, vaan ne täytyy kokea.  

Päivä sopii hyvin kenelle tahansa konstellaatiosta kiinnostuneille. Psykoterapeutit ja terapeutit saavat päivästä arvokasta uutta ymmärrystä ihmisen systeemisyydestä ja voivat tunnistaa, miten tämä voi auttaa heitä heidän työssään terapeuttina.  

Aika: Lauantaina 11.2 klo 9-14.
Hinta: 80 euroa.
Toteutus: Zoom-yhteydellä etänä.  

Päivän vetäjänä on Jani Roman, joka on tehnyt intensiivisesti perhekonstellaatiota vuodesta 2002, sitä ennen psykodraamaa vuodesta 1994. Hän on opiskellut menetelmää mm. sen kehittäjän psykoanalyytikko Bert Hellingerin opissa Itävallassa. Jani on väitellyt työpsykologiasta ja on kokenut terapeutti. 

Jani Roman

Jani on kokeneimpia systeemisen konstellaation ohjaajia Suomessa. Hän on opiskellut konstellaatiota menetelmän kehittäjän Bert Hellingerin opissa Itävallassa, ja pitkään saksalaisen terapeutin Svagito Liebermeisterin kursseilla.

Jani on myös tutkinut menetelmän käyttöä organisaatioiden kehittämiseen osin Työsuojelurahaston tuella useiden organisaatioiden kanssa.

Juuri nyt hän toteuttaa tutkimusta perhekonstellaatiosta ja sen käytöstä terapiana. Tutkimuksessa hyödynnetään myös aivojen magneettikuvausta.

Ilmoittaudu tästä
Laita sähköpostia, jos haluat laittaa esim. työnantajasi laskutusosoitteen

Kertamaksu

80

Ilmoittaudu